lauantai 8. huhtikuuta 2017

ONE LAST TIME SOUTH BANK

Kotona ollaan ja turvallisesti perillä pitkältä matkalta. Saavuimme Suomeen keskiviikkona ja omaan kotiin kotiuduimme eilen perjantaina. Olo on ihan okei ja suurimmilta kriiseiltä ollaan selvitty, mutta pientä kulttuurishokkia on havaittavissa. Australiassa ja australialaisissa ihmisissä on monia hienoja piirteitä, joita olisi kiva tuoda Suomeenkin. Tälläisiä ovat esimerkiksi ystävällisyys, avoimuus ja sosiaalisuus. Kun kaupan kassa ei Suomessa kysykkään "mitä kuuluu?" jää koko kohtaaminen pelkkiin tervehdyksiin. Australiaan mennessä oli vaikeaa totutella small talkkiin, mutta nyt jo kaivataan sitä, sillä se piristää päivää. Lisäksi tietenkin aurinkoa ja +30 asteen säitä on ikävä, tosin onhan Suomessa jo kevät aika hyvin mallillaan ja linnut visertää kauniisti. Ei siis voi valittaa. 😄 
Kirjoitetaan myöhemmin ihan oma postaus kuulumisista ja tunnelmista, mutta nyt meidän vikasta viikonlopusta ja tarkemmin South Bankista. Ollaan South Bankkia varmaan jo hehkutettu loppuun asti ja tässä vähän lisää! Lähdettiin lauantaina porukalla kohti keskustaa, suuntana Queenstreet-shoppailukatu ja upeat maisemat sekä tori South Bankissa. 

Käveltiin taas kerran upeaa tietä, jonka katoksi nousee kauniit kukkaköynökset. Kävimme myös kiertämässä torin kojuja ja nautittiin tunnelmasta. 

 💓

 Viimeiset kuvat Bribane-kirjaimien luona. 







Queenstreetiltä tarttui mukaan vaikka ja mitä vaatetta sekä tuliaista. Kaikinpuolin päivä oli huippu ja sää mitä mahtavin. Bribane on ihana kaupunki korkeine rakennuksineen ja kauniine puistoineen. Suosittelemme Brisbanea kohteena kaikille, sillä siellä on kaikkea ja vielä enemmän!

A&A

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

WE ARE NOT SAD (YET)

Eilen oli tasan vuosi siitä, kun vaihtomme varmistui. Saimme aprillipäivänä aamupäivästä sähköpostin, että meidät on valittu vaihtoon Australiaan ja olimme todella innoissamme, kuten olettaa saattaa. Ei sitä tässä vielä oikein edes ymmärrä, että ylihuomenna loppuu viisumista päivät ja täytyy lähteä takaisin Suomeen. Aika on kulunut niin nopeasti ja on todella haikeaa, mutta toisaalta kivaa tulla kotiin. Olo ei enää ole ristiriitainen, sillä lähtöä Australiasta ei nyt voi mitenkään viivästyttää ja ollaan tavallaan totuteltu siihen ajatukseen, että kohta tämä kaikki vaihtuu taas Suomen arkeen ja ankeaan säähän. Mutta onhan siellä Suomessakin monta ihanaa asiaa joista olla onnellinen!

 Maistettiin tällä viikolla vihdoin näitä outoja Kiwi-marjoja. Maistui ihan tosimakealle kiiville.

South Bank.

Viimeisen Austalia-viikon suunnitelmat eivät ihan menneet putkeen. Viimeviikon viikonloppu ja maanantai olivat huippupäiviä eläintarhoineen ja telttailuineen, mutta lähes heti sen jälkeen alkoi sykloni Debbie. Aluksi sen piti olla vain tuolla jossain ylhäällä, Brisbanesta 1300 kilometriä ylöspäin, mutta yhtäkkiä Brisbane tulvi eikä uskaltanut lähteä kauas. Sykloni itse kuoli jo suht nopeasti kun se rantautui, mutta se toi kovat rankkasateet Brisbaneen. Kaupat ja koulut olivat kiinni ja tiet oli suljettu tulvien vuoksi. Emme siis päässeet enää lähtemään Sunshine Coastille tai muualle tekemään reissua, joten ajelimme vain tässä lähellä, muun muassa Austalian Suomen konsulaatissa äänestämässä ja aavemaisen tyhjässä kauppakeskuksessa pyörimässä.



Syklonin poistuttua olemme nauttineet viimeisistä päivistä porukalla täällä. Eilen shoppailtiin koko päivä Queenstreetillä ja käytiin vielä viimeisen kerran ihailemassa kaunista South Bankkiä. Lähipäivinä ollaan myös oikein urakalla nautittu hyvästä ruoasta ja kivoista ravintoloista, sillä perjantaina lähdettiin nimenomaan perjantain kunniaksi Victoria Point:iin syömään koko vaihtariporukalla. Syötiin hyvässä kreikkalais-italialaisessa ravintolasta, sillä siitä ei ihan ottanut selvää että kumpaa se oli. Pitsat olivat tosi hyviä ja myöhemmin haettiin vielä jätskit. Eilen syötiin South Bankissa kreikkalaisessa raflassa fetaranskalaiset ja kanapitat, nam! Ennen lähtöä Aino vielä osti melko jännän keiton kiinalaisesta ravintolasta. Ruokaelämyksiä on siis viimepäiviin mahtunut!

 Rakkaat muruset 💘

 Kana-avokadopitsa tzatsikilla.

 Pääsiäis-shoppailuja

 Kreikkalaisessa South Bankissa.



Ollaan joskus mietitty, että mitä ne whatsapp emojit on, jotka näyttää valkoiselta keksiltä, jossa on vaalenapunainen kuvio. No, niitä on kiinalaisissa keitoissa ja ne maistuu kananmunan valkuaiselle. 

Tänään aloitettiin pakkaaminen tosissaan ja huolista huolimatta kaikki taitaakin mahtua mukaan. Vaatekaappi on nyt ainakin uusittu sitten kokonaan ja kenkiäkin on tullut ostettua muutama hyvä pari, joilla varmasti päivää taas vähän aikaa. Tärkeimpiä ostoksia kuitenkin ehkä on pienet ihanat muistot täältä Austaliasta, kuten Surfers Paradisen iltamarketista ostettu kengurutaulu, joka on maalattu punaviinillä.

 Herkkuja South Bankissa... Mukaan lähti kaks!

 Eilen illalla viinejä ja juustoja.. nam.

Vikoilla kenkäostoksilla!

Olo ei ole haikea. Se olisi haikea, jos emme olisi joka viikonloppu tehneet kivoja juttuja ja päässeet kokemaan jatkuvasti uutta. Voi todella sanoa, että olemme tästä kokemuksesta ottaneet kaiken irti ja olemme molemmat kehittyneet paljon englanninkielessä sekä saaneet itsevarmuutta elämään. Olemme tutustuneet moniin ihaniin ihmisiin, jotka meidän piti ja pitää vielä tiistaina hyvästellä varmasti tippalinssissä, mutta onneksi osa tulee meidän perässä Suomeen ja tapaamme jo pian. Ja me ollaan heti kun mahdollista takaisin Australiassa, sillä tänne on nyt niin turvallista ja helppoa palata. Enää toinen puoli maapallosta ei ole tuntematon ja pelottava, vaan ihana ja kodikkaan tuntuinen paikka, tosin todella kaukana.. Brisbane on ollut meille täydellinen paikka asua ja tulee kyllä ikävä näitä upeita maisemia. Täytyy lähteä, jotta voi palata kokemuksia rikkaampana. Ollaan niin ylpeitä, että lähdettiin, ja niin onnellisia, että lähdettiin yhdessä!

A&A