sunnuntai 18. joulukuuta 2016

SOON

Enää 17 päivää matkan alkuun. Tätä on suunniteltu huhtikuusta lähtien kun saimme tietää aprillipäivänä, että meidät on valittu vaihtoon Australiaan. Vielä viikko sitten lähtö ja koko matka tuntui vielä kaukaiselta ja epätodelliselta, mutta nyt todellisuus alkaa iskemään. Toisaalta on haikeaa lähteä ja jättää kaikki tuttu taakse kolmeksi kuukaudeksi. Lähtö uuteen vieraaseen maahan on jännittävä kokemus ja pelkästään lentäminen Lontoon ja Singaporen kautta Australiaan on jotain aivan uutta. Tiedämme kuitenkin, että matka tulee olemaan kokemuksena uskomaton ja ainutkertainen. Parasta on se, että lähdemme yhdessä ja saamme monia hienoja yhteisiä kokemuksia. :)

Vaihdon järjestäminen ei ole todellakaan ollut mikään helppo homma ja välillä olisi ollut helpointa unohtaa koko juttu. Kumpikaan meistä ei ole niitä tyyppejä, joilla on tietynlainen luontainen tarve päästä ulkomaille ja matkustaa. Viihdymme hyvin tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Vaihtoinfoonkaan emme meinanneet mennä, sillä "tiesimme" ettemme ikinä lähtisi vaihtoon. Infotilaisuudessa kuitenkin selvisi, että vaihtoon voi lähteä yhdessä ja että yksi kohteista on Australia. Tällöin päätimme allekirjoittaa vaihtopaperit ja toivoa parasta, jotta meidät valittaisiin. Ja niin kävi!


A&A

1 kommentti:

Kommentoithan! :)
Please comment! :)